lauantai 12. joulukuuta 2015

LINEARI DESIGN




''Lineari Design on kolmen opiskelukaverin yhteenliittymä, joka haluaa ottaa kaiken irti sisustusartesaaniopinnoistaan. Lineari Design perustettiin kaveruksien ammatillisten haaveiden opetteluun ja toteuttamiseen. Jokaisella ryhmän jäsenellä on jo elämän tuomaa kokemusta, taitoa ja näkemystä sisustamiseen ja kädentaitoihin liittyvistä tehtävistä, mutta ennen kaikkea heitä yhdistää intohimo ja rakkaus tilasuunnitteluun, yrittäjyyteen ja tekemiseen. 

Lineari Designin jäsenet ovat Tyrvään käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen sisustusalan opiskelijoita ja Osuuskunta Craft & Designin jäseniä. Lineari Designilta tai sen jäseneltä tilatut työt tehdään harjoitustöinä, koko ryhmän osaamista hyödyntäen, ja laskutetaan osuuskunnan kautta. Projektien ammattimaisen lopputuloksen varmistajina ovat sisustusalan opettajat.''


Tässäpä pieni sisustusvinkki näin viikonlopun kunniaksi! Kyseessä on ystäväni Martin ja hänen opiskelukavereiden nettisivut, mistä löytyy paljon ihania itsetehtyjä ja suunniteltuja sisustustuotteita. Tuotteita voi tilata puhelimitse tai sähköpostin kautta. He ovat myös tänä viikonloppuna Jämin Joulutori tapahtumassa, joten käykää ihmeessä tutustumassa tuotteisiin jos joku siellä päin liikkuu! 

Itse olen aivan ihastunut tässä logossakin näkyvään graafiseen porokuvioon, jota löytyy heidän sisustustyynyistä ja keittiöpyyhkeistä. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy lisäksi mm. säilytyskoreja ja joulukoristeita. He tarjoavat myös erilaisia sisustuspalveluita, kuten sisustusneuvontaa, stailausta tai juhlatilojen suunnittelua. 

Nettisivuille pääset ylläolevasta linkistä, käykää toki katsomassa! :)



2 kommenttia: