lauantai 19. joulukuuta 2015

KAKSION ESITTELY: MAKUUHUONE



Viimeisenä kurkistetaan meidän pieneen makuuhuoneeseen!

Tänne muuttaessa, hankimme isomman sängyn. 40cm lisää nukkumatilaa on ollut aika luksusta. Lisäksi kaappitilaa täällä on tosi kivasti ja olenkin vallannut itselleni suurimman osan...Nyt kun on iso sänky, niin tänne makkariin ei tosin paljoa muuta mahdu, mutta ei onneksi tarvitsekkaan. Pienet pinnatuolit ajavat yöpöytien asiaa. Haaveilen Kartellin Componibileista, mutta toisaalta pinnatuolit sopivat tänne ihan hyvin. Ne tuovat kerroksellisuutta, mitä kaipaisin kotiimme hieman enemmäkin. Kaikki kun on niin uutta ja tavoitteena on yhdistellä sitä sopivasti vanhaan. 

Olemassa oleva työpöytä saatiin tällä järjestyksellä mahdutettua myös makuuhuoneeseen. Pöytä on kuitenkin ajatuksena vaihtaa vieläkin pienempään jossain vaiheessa. Olen myös miettinyt luopumista kokonaan työpisteestä, sen tarve kun ei tällä hetkellä ole kovin suuri ja tilalle voisi tuoda ehkä jonkun kivan nojatuolin? Yksi sellainen oikeastaan odottaa Savonlinnassa, se täytyisi vain verhoilla uudestaan.

Kaikki huoneet on nyt esitelty ja tälläisessä kodissa viihdytään tällä hetkellä :) Aikaisemmat postaukset asunnosta voit käydä katsomassa täältätäältä ja täältäMitä olette mieltä kokonaisuudesta ja mikä huone mahdollisesti miellytti eniten? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti