sunnuntai 21. helmikuuta 2016

STOCKHOLM FURNITURE & LIGHTFAIR 2016

Niin kuin viime postauksessa lupailinkin, on seuraavana vuorossa kuvia messuilta. Tämä oli ensimmäinen kertani Tukholman sisustusmessuilla ja tuskin jäi viimeiseksi! Nähtävää oli todella paljon ja vietimmekin koko päivän kierrellen osastoja. Kuvat ovat lähinnä vain nopeita räpsyjä, joten julkaisukelpoisia kuvia tuli loppujenlopuksi aika vähän. Muutaman lempparijutun sain kuitenkin taltioitua, mm. Stringin musta osasto, joka oli huippuhieno kaikkine yksityiskohtineen. Ehdottomasti oma lemppari! Green House puolella oli myös kaikkea mielenkiintoista, sekä pääsin vihdoin testaamaan unelma sohvaani Hakolan osastolla. 

Messuista inspiroituneena pitäisikin vielä vähän aikaa jaksaa tehdä kouluhommia, jonka jälkeen voikin jäädä ansaitulle hiihtolomalle :)











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti