tiistai 23. elokuuta 2016

PIENIÄ MUUTOKSIA




Pieniä muutoksia tosiaan on havaittavissa kodissamme ja meno on muuttunut vaan minimalistisempaan suuntaan. Tavarasta on siis luovuttu ja nyt on tällänen välivaihe menossa. Vähitellen sitten uutta tilalle. 

Isoimpana näistä muutoksista on selkeästi tuolien vaihto. Ikean tuolit pääsivät uuteen kotiin ja minä askeleen lähemmäs haavetta mustista erilaisista ruokapöydän tuoleista. Vähän hassultahan tuo nyt näyttää vain kahden tuolin kanssa, mutta parempi näin. Tässä syksyn aikana ajattelin kuitenkin hankkia yhden tuolin lisää, enkä malta odottaa että saan sen!

Telkkari meni myös vaihtoon tuossa joku aika sitten ja sen myötä kaiuttimista luovuttiin kokonaan (koska liitännät eivät sopineetkaan enää yhteen). Siispä siirsimme tv-tason lähemmäs toista nurkkaa ja valaisinkin siirtyi toiselle puolelle. Lisäksi pleikkari saatiin piiloon keskimmäiseen laatikostoon, johon vain vaihdoimme saranat niin että ovi aukeaa ylhäältä alas.

Makuuhuone on nyt myös hieman tyhjän näköinen ilman masters tuolia, mutta eipähän ole enää mitään paikkaa mihin jättää kaikki vaatteet kasaantumaan hahah. Tyhjää nurkkaa täyttämään on kuitenkin tulossa nojatuoli, se vaan täytyisi hakea Tampereelta kaverin luota... Reissua sinne suuntaan olenkin haaveillut ja täytyy se varmaan tässä syksyn aikana toteuttaa :)

2 kommenttia:

  1. Uij näyttää kivalta! Joko paljastaa minkälaisia tuoleja hankit? :*

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ja juu siis ainakin tuohon Ton 14 tuoliin ajattelin investoida seuraavaks :) neljäs tuoli ei oo vielä tiedossa...ehotuksia otetaan vastaan ;)

    VastaaPoista