perjantai 22. tammikuuta 2016

CURRENT VIEW






Täällä on viimeaikoina tapahtunut hieman suurempaa muutosta. Isoin niistä on sohvan vaihdos. Itseasiassa tuo mieheke sohvan bongasi ja kun livenä sitä mentiin katsomaan, ostopäätös syntyi oikeastaan heti. Pitkän etsinnän jälkeen tämä oli niin, kooltaan, hinnaltaan, sävyltään kuin mukavuudeltaankin molempien mieleen. Itse olin haaveillut hieman sirommasta mallista, mutta toisen mielestä kaikki ehdottamani vaihtoehdot näyttivät ''penkeiltä''. Yhteinen koti kun tämä on, niin nyt oli minun vuoro joustaa. Pakko nimittäin arvostaa tuota kanssaeläjää siitä, kun jaksaa kuunnella näitä sisustusideoita lähes joka päivä ja vielä myöntyy suurimpaan osaan niistä!

Edistystä on tapahtunut myös valaistuksen suhteen. Ruokapöydän yllä roikkuu nyt Hem Levels valaisin. Pienen alkuepäröinnin jälkeen en voisi olla tyytyväisempi. Mielestäni se sopii ruokapyödän kanssa täydellisesti. Vielä kun saisi ne mustat tuolit tuohon ympärille.
Myöskin makuuhuoneen työpöytä sai lähteä. Sille ei vain enää ollut käyttöä ja nyt huone tuntuu tilavammalta. Tähän tilalle onkin jo jotain pientä suunnitteilla. Tosin järjestyksen vaihdoskin on käynyt mielessä. Jää nähtäväksi mihin päädytään...

Viimeisestä kuvasta vielä sen verran, että tuohon tyhjään tilaan (missä nyt on taulu) on tulossa se minibaari, mitä edellisessä postauksessa tuli pohdittua. Projekti on oikestaan jo ihan hyvällä mallilla, näette varmasti pian lisää :-)

4 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä niin hyvältä ja tyylikkäältä :-) !

    VastaaPoista
  2. Ootko muuttanu ihan hippasen blogin ulkonäköö? Tosi kivan näkönen nyt! Nyt määki tahdon sisustaa ja paljon, mua odottaa ne kaikki joululahjat vielä tänne tulemista, jos mää maltan vielä 2 viikkoa niin sitten saan edes pari uutta sisustus juttua. :D

    Meidän pitäs suunnitella joku kerta että tuun teille kylään! Haluun nähdä tuon asunnon livenäki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sen verran vaan, että tuon profiilikuvan vaihdoin! En muistaakseni sen enenmpää :D Mutta kiitos!! Se on kyllä paha kun sisustus into iskee kunnolla...

      Ja joo ehdottomasti pitää suunnitella että tuut joku päivä käymään, tervetuloa ! :)

      Poista